Que horror!

Kaikki ystäväni, äitini ja muut tietävät miten tärkeä Espanja on aina minulle ollut. Varsinkin silloin siitä tuli minulle tärkeä kun tulin takaisin Suomeen, asuessani siellä en osannut antaa sille täyttä arvostusta, mutta olinkin lapsi. Kaikki tietävät miten olen aina halunnut sinne takaisin ja mielummin pysyvästi kuin lomalle.

Olen kuitenkin joutunut kriisiin. En tiedä haluanko enää asua Espanjassa!

Minulle on ollut selvää 7 luokalta, että palaan Espanjaan ja ehkä lukion ensimmäiseltä tai toiselta luokalta lähtien olen ajatellut vakavasti Madridia. Asuimme Málagasta länteenpäin ja siellä tulen käymään ensi kesänä kauan kaipaamallani visiitillä, mutta käyn myös Madridissa. Käydessäni siellä kolme vuotta sitten se kutsui minua ihan selvästi, kadut tuntuivat kotoisilta ja ajattelin, että kun lukion jälkeen menen yliopistoon tai ammattikorkeakouluun ja valmistun niin alan järjestää lähtöänio ja asioitani siihen malliin, että noin vuonna 2013 tai 2014 olisin jo Madridissa vuokratussa ensimmäisessä asunnossani.

Tämä haave ei näytä enää yhtä hyvältä. Keskityn siihen, että pääsen ensi syksynä ylipäänsä kouluihin. Haluan nähdä ystäviäni, matkustaa tietenkin, käydä salilla ja elää elämää ja haaveilla, mutta tämä haave, Madrid, miksi se ei näytäkään enää niin valoisalta? Halutulta? En minä Suomessakaan halua asua. En ainakaan lokakuu-maaliskuu aikaväliä ja se on kuitenkin puolet vuodesta. En voi asua kahdessa paikassa, en ainakaan ennen kuin olen eläkkeellä!

Kamala kriisi, ajatukset takovat toisiaan pääni sisällä ja jostain syystä vaihto-oppilasvuosi Lontoossa kuulostaa paljon hauskemmalta kuin Espanja. Minun Espanja.

Mitä vittua?

Depende de que depende.

Ensi kesänä Espanjaan reiluksi kahdeksi viikoksi, tätä toistan itselleni usein sillä olen odottanut matkaa kuin kuuta nousevaa ja nyt odotan kesää. Matkaseura tulee vaihtumaan, mutta luultavasti nyt olemme molemmat espanjankielisiä joten matka sujuu liukkaammin.

Äitini oli Espanjassa joulun siellä meidän vanhoilla kulmilla ja voi mikä haikea tunne tuli kun ne kuvat näin! En meinannut tunnistaa kaikkia paikkoja, piti kaivaa muistin perukoilta kaikki esiin. Mikä kasvillisuus sielläkin kukoisti joulukuussa ja mitä uusia taloja oli tullut vanhojen viereen. Äiti oli kävellyt silmät itkusta turvonneina kiertelemässä, ainakin omien sanojensa mukaan.

Kun olen itse 5 päivää Málagassa ja Los Bolichesissa, tulenkohan olemaan samanlainen? Haikea ja kotia kaipaileva itkusilmä hymy naamallaan? Entäpä Madrid? Tuleeko se tuntumaan kotikaupungilta niin kuin se viimeksi käydessä tuntui.

Tällä hetkellä mielessäni pyörii hyvin paljon kysymyksiä.