Cuando yo tenia 8 años? (izquierda)
Kuvassa vasemmalla olen minä ja kyseessä on jättimäiset Feriat Fuengirolassa.
Tänä kesänä tulee 10 vuotta siitä kun palasin takaisin Suomeen, päivä oli 13. kesäkuuta ja vuosi tietenkin 2000. Millenium oli vaihtunut Espanjassa ja ikää minulla oli tuolloin 12 vuotta, syntymäpäivä oli kulman takana.
Jostain syystä halusin lähteä Suomeen ennen kuin yläaste alkoi, joka oli tietenkin suurehko järjestelykysymys jonka henkilökohtaisiin yksityiskohtiin en tässä paneudu. Ihmettelen vain minne tuo aika on ehtinyt mennä ja mitä sinä aikana olen kokenut ja kuinka ikävä Espanjaa kohtaa on vuosi vuodelta kasvanut suuremmaksi.
Törmäsin sattumalta muutamien linkkien kautta Facebookissa tuttuun Olé -lehteen jonka numerossa 9/04 olen itsekin ollut, mutta jutun kirjoitti äitini. Aihe oli kotikoulusta ja "turvallisesta pudotuksesta Espanjalaiseen kouluun." Vuonna 2004 olin kuitenkin itse jo 18 vuotta, mutta tarina on tosi vaikkakin myöhemmin kirjoitettu.
http://www.olekustannus.com/olelehti/index.asp?vuosi=2004&lehti_id=222
Äitini on kirjoittanut Olé lehteen aikaisemminkin ja oli viittä vailla vaihtaa työpaikkaa toimitukseen, mutta pysyi toisen lehden leivissä sen viimeisiin hetkiin asti.
Kuten olen aikaisemmin tänne kirjoittanut, tein viime vuonna matkan Espanjaan vanhoille kotikulmille sekä samalla kertaa Madridiin. Viime kerrasta oli jo jonkin aikaa, jopa vuosia ja lupasin itselleni viime kesänä etten enää koskaan anna yli kahta vuotta kulua ettenkö matkustaisi Espanjaan, minne tahansa sinne sillä olo on aina sama, kotoinen ja varma.
Viime viikolla tutustuin sattumata kolmeen madrileñoon Tukholman laivalla. He hyppäsivät laivaan Maarianhaminasta tullakseen päiväksi Helsinkiin, eivätkä arvanneet löytävänsä uusia tuttavia laivasta koska tunnetusti me suomalaiset emme ole kovin lämmintä kansaa. En yleistä, mutta alan olemaan epäisänmaallisempi joka vuosi ja arvostamaan vähemmän ja vähemmän jopa Suomessa olevia hyviä asioita. Tuntuu, että Suomi ei kuulu Eurooppaan enkä halua esitellä itseäni suomalaisena ulkomailla, vaan itsenäni. Väliäkö sillä mistä tulee, varsinkin jos et osaa samaistua siihen etkä ole ylpeä juuristasi. Mistäs minä tiedän ovatko juureni edes täällä, mitä sukututkimusta minä muka olen koskaan tehnyt. Itse asiassa suomenruotsalaisia tässä osaksi ollaan.
Joka tapauksessa palaten takaisin asiaan eli näihin iloisiin madrileñoihin jotka toivon näkeväni uudestaan vappuna, oli aivan uskomattoman ihanaa puhua heidän kanssaan espanjaa. Oli vieläkin fantastisempaa kuulla heidän kehuvan puhumistani koska se on yksi niistä harvoista asioista mistä olen oikeasti ylpeä, että olen hyvä jossain. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka tärkeää tämä minulle on ja minä en näe järkeä siinä, että alkaisin selittelemään itseäni kaikkien näiden vuosien jälkeen tai muutenkaan. Se on sydämen asia.
Viime aikoina olen syventynyt hyvän kahvin ääressä näihin tunnelmiin usein ja niistä olisi paljon kerrottavaa, osa julkaisukelvotonta tekstiä, mutta johan minä saan kaikkien isänmaallisten suomalaisten vihat päälleni kun en arvosta "Pohjolaa."
Tiedättekös, ei minua kiinnosta. Tukholmakin on kultturellimpi, eurooppalaisempi ja ihmiset, varsinkin miehet ovat huolitellumpia. On siis aika löytää ruotsalainen jos espanjalaisen kanssa ei tärppää!? Sori vaan suomalaiset miehet...
Buenas noches y besos.
Tänä kesänä tulee 10 vuotta siitä kun palasin takaisin Suomeen, päivä oli 13. kesäkuuta ja vuosi tietenkin 2000. Millenium oli vaihtunut Espanjassa ja ikää minulla oli tuolloin 12 vuotta, syntymäpäivä oli kulman takana.
Jostain syystä halusin lähteä Suomeen ennen kuin yläaste alkoi, joka oli tietenkin suurehko järjestelykysymys jonka henkilökohtaisiin yksityiskohtiin en tässä paneudu. Ihmettelen vain minne tuo aika on ehtinyt mennä ja mitä sinä aikana olen kokenut ja kuinka ikävä Espanjaa kohtaa on vuosi vuodelta kasvanut suuremmaksi.
Törmäsin sattumalta muutamien linkkien kautta Facebookissa tuttuun Olé -lehteen jonka numerossa 9/04 olen itsekin ollut, mutta jutun kirjoitti äitini. Aihe oli kotikoulusta ja "turvallisesta pudotuksesta Espanjalaiseen kouluun." Vuonna 2004 olin kuitenkin itse jo 18 vuotta, mutta tarina on tosi vaikkakin myöhemmin kirjoitettu.
http://www.olekustannus.com/olelehti/index.asp?vuosi=2004&lehti_id=222
Äitini on kirjoittanut Olé lehteen aikaisemminkin ja oli viittä vailla vaihtaa työpaikkaa toimitukseen, mutta pysyi toisen lehden leivissä sen viimeisiin hetkiin asti.
Kuten olen aikaisemmin tänne kirjoittanut, tein viime vuonna matkan Espanjaan vanhoille kotikulmille sekä samalla kertaa Madridiin. Viime kerrasta oli jo jonkin aikaa, jopa vuosia ja lupasin itselleni viime kesänä etten enää koskaan anna yli kahta vuotta kulua ettenkö matkustaisi Espanjaan, minne tahansa sinne sillä olo on aina sama, kotoinen ja varma.
Viime viikolla tutustuin sattumata kolmeen madrileñoon Tukholman laivalla. He hyppäsivät laivaan Maarianhaminasta tullakseen päiväksi Helsinkiin, eivätkä arvanneet löytävänsä uusia tuttavia laivasta koska tunnetusti me suomalaiset emme ole kovin lämmintä kansaa. En yleistä, mutta alan olemaan epäisänmaallisempi joka vuosi ja arvostamaan vähemmän ja vähemmän jopa Suomessa olevia hyviä asioita. Tuntuu, että Suomi ei kuulu Eurooppaan enkä halua esitellä itseäni suomalaisena ulkomailla, vaan itsenäni. Väliäkö sillä mistä tulee, varsinkin jos et osaa samaistua siihen etkä ole ylpeä juuristasi. Mistäs minä tiedän ovatko juureni edes täällä, mitä sukututkimusta minä muka olen koskaan tehnyt. Itse asiassa suomenruotsalaisia tässä osaksi ollaan.
Joka tapauksessa palaten takaisin asiaan eli näihin iloisiin madrileñoihin jotka toivon näkeväni uudestaan vappuna, oli aivan uskomattoman ihanaa puhua heidän kanssaan espanjaa. Oli vieläkin fantastisempaa kuulla heidän kehuvan puhumistani koska se on yksi niistä harvoista asioista mistä olen oikeasti ylpeä, että olen hyvä jossain. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka tärkeää tämä minulle on ja minä en näe järkeä siinä, että alkaisin selittelemään itseäni kaikkien näiden vuosien jälkeen tai muutenkaan. Se on sydämen asia.
Viime aikoina olen syventynyt hyvän kahvin ääressä näihin tunnelmiin usein ja niistä olisi paljon kerrottavaa, osa julkaisukelvotonta tekstiä, mutta johan minä saan kaikkien isänmaallisten suomalaisten vihat päälleni kun en arvosta "Pohjolaa."
Tiedättekös, ei minua kiinnosta. Tukholmakin on kultturellimpi, eurooppalaisempi ja ihmiset, varsinkin miehet ovat huolitellumpia. On siis aika löytää ruotsalainen jos espanjalaisen kanssa ei tärppää!? Sori vaan suomalaiset miehet...
Buenas noches y besos.
2 kommenttia:
Tiiätkö mitä. En mäkään oikeen osaa arvostaa enää Suomen hyviä asioita. Tai siis niitä, jotka on muka hyvin täällä.. Et ole yksin rakkahin!
<3Pygmi
Nimenomaan muka, missä on taas meidän loma? No sä meetkin Barcaan. <3
Lähetä kommentti