Kehnosti kirjoitettu artikkeli kuvaa löyhästi Madridin kulttuurielämää kirjoitusvirheineen: http://www.metrolive.fi/ma
Tätä lukiessa tuli kuitenkin haikea olo sillä vietin yhden parhaista jouluistani Madridissa vuonna 2006. Sen jälkeen en ole ehtinyt tai ei ole ollut rahaa lähteä sinne uudestaan. Viime vuonna oli Hollannin reissu, mutta ensi vuonna taas Madridiin ja Málagaan, kotiin. Olen katsonut dokumentteja, lukenut kaikki lehtileikkeet ja surffannut netissä valmistautuessani matkaan.
Maailmassa on paljon paikkoja jotka haluan nähdä, mutta kun ikävälleen ei mahda mitään niin nämä muut kohteet saavat odottaa -toistaiseksi. Jos jonnekin on ikävä, sinne on mentävä. Monet ovat ohimennen kysyneet eikö terrorismi pelota? Ei sen enempää kun Suomessa tapahtuneet koulusurmat, väkivaltaa on kaikkialla. Sitä ei pääse pakoon, se on todellisuutta ja kaikkialla. Se, että lähi-idän sotaisuudet ja Pohjois-Amerikassa väkivalta näkyy selvemmin kun meillä täällä Suomessa, ei tarkoita ettei sitä ole. Meillä on vuosi vuodelta uutisoitu brutaalimpia ja brutaalimpia murhia ja tekijöillä ei välttämättä ole ollut edes mitään ns. syytä tekoihinsa. Tuskin tappamiseen kuitenkaan ikinä on olemassa järkevästi selitettävää syytä. Eli ei, en pelkää terrorismia, mutta se saa minut vihaiseksi.
Muistan vuonna 2006 kun lähdimme Barajasin (Madridin) lentokentältä ja seuraavana päivänä lehdessä luki, että ETA oli räjäyttänyt autopommin kentällä. Kukaan ei kuollut tai haavoittunut, mutta se pisti miettimään, että itsellekin olisi voinut tapahtua jotain. Sekään ei ollut pelkoa, se oli jotain sanoinkuvaamatonta oksetusta systeemiä kohtaan. Tiedostan tämän kaiken ja olen silti valmis muuttamaan Espanjaan. Voihan rappukäytävässäni asua nytkin kirvesmurhaaja, ken tietää?
En malta odottaa ensi kesää. Luultavasti menen lainaamaan äidiltäni Espanjan aikaisia valokuva-albumeita. Uskon niiden herättäviä monia tunteita ja sitä kautta tarinoita kerrottaviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti