Eilen sähköpostiini oli tullut uudet e-liput. Sydän hypähti kurkkuun ensin, että MITÄ NYT VIELÄ? Tämä olikin positiivinen ylläri, nimittäin Madridista Málagaan lähtevä kone lähtee nyt vähän myöhemmin eli ei ole niin kamala kiire vaihtaa konetta kuin olisi ollut jos muutoksia ei olisi tullut. Nyt voin ehkä harkita jopa pistäväni tavarat ruumaan ja juoda kahvikupin Barajasin kentällä kaikessa rauhassa nitrojen sijaan.
Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin! Minähän sanoin, että tästä matkasta tulee jotain maagista! Lennolla luen tietenkin Paulo Coelhoa ja pukeudun niin nättiin mekkoon ja nostan mustat hiukset pään päälle, että aijai.
lauantai 28. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Alicia expulsada al país de las maravillas.
Nyt luovutan.
Siis ihan kamala sana enkä tunnusta sitä kovin usein käyttäväni enkä sen mukaan eläväni, mutta nyt ei vaan enää jaksa yrittää lippuasiaa. Miten yksi pieni muutosseikka voi olla niin kamalan vaikea ja siitä seurauksesta rahaa menee hukkaan. Jos saisi edes jonkinlaisen rahallisen hyvityksen (puolet?) niistä toisista Espanjan lipuista mitkä jää käyttämättä niin ei tarvitsisi vittuuntua ja haukkua Supersaveria ja Lufthansaa seuraavat vuosikymmenet ja kirjoittaa yleisönosastolle piikitteleviä kirjeitä.
Toisaalta taas tämä härdelli ja sähköpostittelu puolin toisin sai minut jo siihen pisteeseen, että ihan vitun se ja sama. Tiedättepä vain etten enää koskaan asioi teidän kanssanne, tästä lähtien käytän Kilroyta ja vain Kilroyta ja ehkä Ryanaria koska siitä olen saanut kuulla vain positiivisia kokemuksia ihmisiltä.
Kuinka vaikeaa on saada puhelimen päähän joku ihminen joka osaisi kerralla hoitaa asian ja miten monen linkin, puhelun ja sähköpostiviestin kautta joudut uudestaan ja uudestaan toistamaan itseäsi, että saat asiakaspalvelua. Käsittämätöntä toimintaa, jos liput olisivat olleet vähääkään kalliimat, lähtisin viemään tämän korkeammalle tasolle, mutta nyt, adios 250 euroa. Koitan olla ajattelematta asiaa ja mieltää, että se on "vain rahaa."
Ei onnea, ei ystäviä, vain rahaa. Ja rahahan ei tee ketään automaattisesti onnelliseksi, se on vain sen hetken helpotus.
Matka itsessään tulee kuitenkin onnistumaan hyvin joten se on pääasia. Ehdin aloittaa työt ja saada budjetin kohdilleen. Reissuun lähden yksin joka on piristävää vaihtelua kompromisseille ja mahdollisille valituksille. Vastassa minua on luultavasti Miisu joka käy poimimassa minut pitkän lentopäivän jälkeen Málagan kentältä omalla autolla ja seuraavat viisi päivää asustelen hänen nurkissaan Tito nimisen kissan kanssa. Pääsen kiertelemään vanhoja hoodejani, ehkä näen jopa tuttuja, melkein väkipakolla. Menen vanhalle koululle käymään ja etsimään käsiini ranskan opettajan joka oli ihana mies, ensimmäinen ja viimeinen ope ihastukseni? Jonka jälkeen tuli myöhemmin huomauttua, että minulla on jonkinlainen pappasyndrooma. Voisinhan halia Anthony Hopkinsin ja Gabriel Byrnenkin ruttuun.
Kun saavun kuitenkin Madridiin, mistä varasimme jo mukavanoloisen hostelli/hotellin Plaza Mayorin läheltä, minulla on hieman aikaa ennen kuin lähden hakemaan Elsan Barajasin kentältä. Taas tämmöistä ajattelua ääneen... Sitten varmaan pitää vetää hieman siestaa ja tehdä iltasuunnitelmia. Suunnitelmiahan me tehdään (ja vähän on tehtykin ehkä) ennen matkaakin jonkin verran, mutta uskon, että Elsa jakaa mun "himon" eksyä vahingossa jonnekin randomisti. Madrid on sellainen kaupunki minne voisin vaan hukkua ja odotan reissua kun joku pikkulapsi vaikka olen ollut reissussa kymmeniä ja kymmeniä kertoja elämäni aikana niin tämä kertaa tuntuu jotenkin hohdokkaasti erilaiselta.
Ihan kun jotain tosi jännää olisi pakkoa tapahtua siellä kesäkuussa. Jotain suurta!
Siis ihan kamala sana enkä tunnusta sitä kovin usein käyttäväni enkä sen mukaan eläväni, mutta nyt ei vaan enää jaksa yrittää lippuasiaa. Miten yksi pieni muutosseikka voi olla niin kamalan vaikea ja siitä seurauksesta rahaa menee hukkaan. Jos saisi edes jonkinlaisen rahallisen hyvityksen (puolet?) niistä toisista Espanjan lipuista mitkä jää käyttämättä niin ei tarvitsisi vittuuntua ja haukkua Supersaveria ja Lufthansaa seuraavat vuosikymmenet ja kirjoittaa yleisönosastolle piikitteleviä kirjeitä.
Toisaalta taas tämä härdelli ja sähköpostittelu puolin toisin sai minut jo siihen pisteeseen, että ihan vitun se ja sama. Tiedättepä vain etten enää koskaan asioi teidän kanssanne, tästä lähtien käytän Kilroyta ja vain Kilroyta ja ehkä Ryanaria koska siitä olen saanut kuulla vain positiivisia kokemuksia ihmisiltä.
Kuinka vaikeaa on saada puhelimen päähän joku ihminen joka osaisi kerralla hoitaa asian ja miten monen linkin, puhelun ja sähköpostiviestin kautta joudut uudestaan ja uudestaan toistamaan itseäsi, että saat asiakaspalvelua. Käsittämätöntä toimintaa, jos liput olisivat olleet vähääkään kalliimat, lähtisin viemään tämän korkeammalle tasolle, mutta nyt, adios 250 euroa. Koitan olla ajattelematta asiaa ja mieltää, että se on "vain rahaa."
Ei onnea, ei ystäviä, vain rahaa. Ja rahahan ei tee ketään automaattisesti onnelliseksi, se on vain sen hetken helpotus.
Matka itsessään tulee kuitenkin onnistumaan hyvin joten se on pääasia. Ehdin aloittaa työt ja saada budjetin kohdilleen. Reissuun lähden yksin joka on piristävää vaihtelua kompromisseille ja mahdollisille valituksille. Vastassa minua on luultavasti Miisu joka käy poimimassa minut pitkän lentopäivän jälkeen Málagan kentältä omalla autolla ja seuraavat viisi päivää asustelen hänen nurkissaan Tito nimisen kissan kanssa. Pääsen kiertelemään vanhoja hoodejani, ehkä näen jopa tuttuja, melkein väkipakolla. Menen vanhalle koululle käymään ja etsimään käsiini ranskan opettajan joka oli ihana mies, ensimmäinen ja viimeinen ope ihastukseni? Jonka jälkeen tuli myöhemmin huomauttua, että minulla on jonkinlainen pappasyndrooma. Voisinhan halia Anthony Hopkinsin ja Gabriel Byrnenkin ruttuun.
Kun saavun kuitenkin Madridiin, mistä varasimme jo mukavanoloisen hostelli/hotellin Plaza Mayorin läheltä, minulla on hieman aikaa ennen kuin lähden hakemaan Elsan Barajasin kentältä. Taas tämmöistä ajattelua ääneen... Sitten varmaan pitää vetää hieman siestaa ja tehdä iltasuunnitelmia. Suunnitelmiahan me tehdään (ja vähän on tehtykin ehkä) ennen matkaakin jonkin verran, mutta uskon, että Elsa jakaa mun "himon" eksyä vahingossa jonnekin randomisti. Madrid on sellainen kaupunki minne voisin vaan hukkua ja odotan reissua kun joku pikkulapsi vaikka olen ollut reissussa kymmeniä ja kymmeniä kertoja elämäni aikana niin tämä kertaa tuntuu jotenkin hohdokkaasti erilaiselta.
Ihan kun jotain tosi jännää olisi pakkoa tapahtua siellä kesäkuussa. Jotain suurta!
torstai 12. helmikuuta 2009
Vacaciones.
Espanjan reissu sai uuden käänteen. Vaikka lippuasia ei ole vielä selvinnyt ja aion asiaa vielä säätää, en ota siitä enää stressiä enkä jaksa miettiä roskiin heitettyä rahaa. Tiedänpä vain etten enää ikinä tee samaa virhettä uudestaan. Nyt kuitenkin siihen uuteen käänteeseen jonka matkani on saanut, nimittäin ihana kämppikseni Elsa osti eilen liput Madridiin 21. - 30.6 ajalle.
Tämän jälkeen päätin, että käytän itse kaikki omat lippuni. Meinasin jo jättää Malagan liput käyttämättä ja olla sen runsaat 2vko vain Madridissa. Nyt tarkemmin asiaa ajateltuani miksi ihmeessä en menisi Malagaan ja kävisi Fuengirolassa sekä Los Bolichesissa vanhoilla kulmilla? Milloin minulle tulee uusi tilaisuus ja miksi heittäisin vielä lisää rahaa roskikseen kun sinne on mennyt jo? Kaduttaisi myöhemmin vain ja katkeroituisin asteen enemmän. Sitäpaitsi Malagassa pääsen vanhalle ystävälle majoittumaan ilman suurempia kustannuksia eli työt alle ja rahaa säästöön muuten matkaa varten!
21.6 laskeudun pari tuntia ennen Elsaa Barajasin lentokentälle. Sitten kipitän Elsan ja minun tänään varaamaan hostelliin lähelle Plaza Mayoria heittämään laukut ja hengähtämään ennen kuin lähden poimimaan Elsan lentokentältä. Kun alkusäädöt on hoidettu pois alta odottaa meitä reilut 8 megahienoa päivää Madridin katuvilinässä ja paluulento onkin meillä sama.
Reissun ainoa miinus on Frankin kenttä, ai että inhoan sitä isoa ällökenttää. Muistan edelleen pienempänä kun faija oli viemässä minua takaisin kotiin Espanjaan ja otsikoissa oli juuri silloin ollut 90-luvun lapsikidnappaukset ja nimenomaan Frankin kenttä oli noussut otsikoihin. Faija suorastaan liimasi kätensä minuun kiinni ja riepotti mukanaan paranoidi ilme kasvoillaan, valmiina kuristamaan ensimmäisenkin ihmisen joka yrittäisi viedä hänen tyttärensä. Myöhemmin taisin olla samalla kentällä 13-vuotiaana kun olin palaamassa Suomeen ja matkassa oli muutaman vuoden vanhempi kaveri. Mieleen tulee vain korituolit missä odotimme jatkolentoa Helsinkiin. Se taisi olla se kamala reissu Malaga-Madrid-Frankfurt-Kööppenhamina-Helsinki ja rinkkani lähti Britteihin, riehuin Finnairin tiskillä ja lennotkin oli yhteensä myöhässä noin 11h. Muistaakseni oli tosi lähellä ettei meitä Tanskassa majoitettu jo hotelliin, mutta sitten päästiin kuitenkin matkaan.
Aina sitä jaksaa matkustamisesta valittaa, mutta on se hienoa kun on jotain mitä odottaa.
Tämän jälkeen päätin, että käytän itse kaikki omat lippuni. Meinasin jo jättää Malagan liput käyttämättä ja olla sen runsaat 2vko vain Madridissa. Nyt tarkemmin asiaa ajateltuani miksi ihmeessä en menisi Malagaan ja kävisi Fuengirolassa sekä Los Bolichesissa vanhoilla kulmilla? Milloin minulle tulee uusi tilaisuus ja miksi heittäisin vielä lisää rahaa roskikseen kun sinne on mennyt jo? Kaduttaisi myöhemmin vain ja katkeroituisin asteen enemmän. Sitäpaitsi Malagassa pääsen vanhalle ystävälle majoittumaan ilman suurempia kustannuksia eli työt alle ja rahaa säästöön muuten matkaa varten!
21.6 laskeudun pari tuntia ennen Elsaa Barajasin lentokentälle. Sitten kipitän Elsan ja minun tänään varaamaan hostelliin lähelle Plaza Mayoria heittämään laukut ja hengähtämään ennen kuin lähden poimimaan Elsan lentokentältä. Kun alkusäädöt on hoidettu pois alta odottaa meitä reilut 8 megahienoa päivää Madridin katuvilinässä ja paluulento onkin meillä sama.
Reissun ainoa miinus on Frankin kenttä, ai että inhoan sitä isoa ällökenttää. Muistan edelleen pienempänä kun faija oli viemässä minua takaisin kotiin Espanjaan ja otsikoissa oli juuri silloin ollut 90-luvun lapsikidnappaukset ja nimenomaan Frankin kenttä oli noussut otsikoihin. Faija suorastaan liimasi kätensä minuun kiinni ja riepotti mukanaan paranoidi ilme kasvoillaan, valmiina kuristamaan ensimmäisenkin ihmisen joka yrittäisi viedä hänen tyttärensä. Myöhemmin taisin olla samalla kentällä 13-vuotiaana kun olin palaamassa Suomeen ja matkassa oli muutaman vuoden vanhempi kaveri. Mieleen tulee vain korituolit missä odotimme jatkolentoa Helsinkiin. Se taisi olla se kamala reissu Malaga-Madrid-Frankfurt-Kööppenhamina-Helsinki ja rinkkani lähti Britteihin, riehuin Finnairin tiskillä ja lennotkin oli yhteensä myöhässä noin 11h. Muistaakseni oli tosi lähellä ettei meitä Tanskassa majoitettu jo hotelliin, mutta sitten päästiin kuitenkin matkaan.
Aina sitä jaksaa matkustamisesta valittaa, mutta on se hienoa kun on jotain mitä odottaa.
tiistai 10. helmikuuta 2009
A Orillas Del Rio Piedra Me Sente Y Llore.
Pitkään olen tiennyt etten jää Suomeen asumaan loppuiäkseni. Pitkään suunnittelin muuttavani takaisin Espanjaan, mutta en sinne missä me asuimme aiemmin vaan Madridiin. Nyt olen tullut siihen lopputulokseen, että tästä 5 – 6 vuotta eteenpäin niin lähden. Minne? En osaa vielä sanoa, mutta koska en ole lähdössä matkaan huomenna, ei päättämisellä ole mikään kiire. Miksi viimeistään kuuden vuoden päästä? Koska uskon, että olen siinä vaiheessa valmistunut jostain koulusta, toivon mukaan kuva-artesaaniksi, puusepäksi tai vastaavaksi ja sen jälkeen haen kenties Yliopistoon ulkomaille jatkamaan opintojani ja työskentelemään omalla alallani.
I will make my dreams come true.
Pelottaako minua lähteä Suomesta? Tietenkin, mutta vain siksi, että se on uutta vaikka olenkin asunut ulkomailla sekä matkustanut paljon ja tänne jää suurin osa läheisistä ihmisistä. Se ei kuitenkaan ole syy jäädä Suomeen, tänne pääsee aina lomalle ja toisinpäin. Sitäpaitsi moni ystäväni asuu jo ulkomailla tai on sinne muuttamassa. Osa on täällä.
Tämän hetken Top-5 potentiaaliset tulevat kotikaupungit ovat :
Boston, Massachusetts, USA
Yhdysvaltain vanhimpia kaupunkeja, pidetään teatterikaupunkina. Väkiluku siinä 600 000 paikkeilla, tiiviisti asutettu eurooppalaistyyppinen kaupunki.
Dublin, Leinster, Irlanti
Noin puolen miljoonan asukkaan pääkaupunki. Dublinin perustivat vuonna 840 viikingit ja Dublinissa on kolme yliopistoa.
Madrid, Madrid, Espanja
Noin 3,5 miljoonan ihmisen pääkaupunki. Madrid on jaettu hallinnollisesti kahteenkymmeneenyhteen alueeseen (distrito), jotka jakautuvat edelleen kaupunginosiin (barrio). Madrid on Espanjan suurin yliopistokaupunki.
Amsterdam, Pohjois-Hollanti, Alankomaat
Amsterdam on Alankomaiden pääkaupunki sekä väkiluvultaan Alankomaiden suurin kaupunki jonka asukasluku on noin 750 000.
Birmingham, West Midlands, Iso-Britannia
Englannin toiseksi suurin kaupunki noin miljoonalla asukkaallaan sekä ympäröivällä metropolialueellaan. Birmingham on kanaalikaupunki kuten Amsterdamikin.
Valitettavasti näistä viidestä olen ollut vain Madridissa ja Amsterdamissa muutaman kerran, mutta tulevina vuosina korjaan asian ja aion matkustella paljon yksin, ehkä joskus seurassa, mutta minulla on vastustamaton himo kiertää ja tutkia yksin, itsenäisesti. Viettää aikaa itseni kanssa, laatuaikaa.
Tottakai himo matkustaa ylipäänsä minne vain on voimakas ja ensimmäisenä mieleen nousee Itä-Euroopan maat, Japani, Kiinaan uudestaan sekä Arabiemiirikunnat. Tästä tulikin mieleeni, että menen lähiaikoina tutustumaan ystäväni kanssa moskeijaan, silkasta mielenkiinnosta.
Tulevaisuudessa aion myös kirjoittaa enemmän, nautin siitä suunnattomasti lapsena ja yläaste ikäisenä. Tarkoitan kunnon kirjoittamista, novelleita tms. Unohdin hetkeksi miten paljon se minulle antoi, kuten kaikki harrastukseni joten otan takaisin sen minkä itse jostain syystä pistin jäihin. Varmasti minulla oli syyni, mutta oli miten oli tämän kesän Espanjan matkan kanssa... Yksin tai ystävän kanssa, otan selvää onko se tuleva kotikaupunkini vai ei. Istun iltaisin puistonpenkillä Plaza de Españalla ja itken ilosta.
“The universe always helps us fight for our dreams no matter how foolish they may be. Our dreams are our own, and only we know the effort required to keep them alive.”
- Paulo Coelho, By the River Piedra I Sat Down and Wept
I will make my dreams come true.
torstai 5. helmikuuta 2009
La Puta Realidad.
Byrokratia oksettaa minua. Se tekee elämästä ja elämän pienistä iloista joskus todella vaikeaa. Yksinkertaisista asioista tehdään maassa kuin maassa vaikeita ja rajoituksia on tulossa vain lisää, oi onneksi meillä on EU.
Olen viimeviikkoina koittanut yksinkertaisesti vaihtaa nimeä lentolipussa. Nimeä, en päivämäärää, matkustajien määrää, aikaa, lentoyhtiötä tai erikoisruokavaliota -nimeä. En ole vieläkään luovuttanut asian suhteen, mutta kärsivällisyyteni alkaa kärsiä. En ole koskaan kuullut, että lentoyhtiö/matkatoimisto kieltäytyisivät ylimääräisestä rahanmaksusta jotta pieni vaihdos saataisiin aikaan. Liput kuitenkin käytetään, onko sillä väliä kuka matkalle lähtee? Nähtävästi on ja asiakkaalla ei nykyaikana netissä varatessa ja maksaessa ole enää mitään oikeuksia matkaansa, paitsi käyttö.
Viimeinen oljenkorsi jota en vielä aio käyttää, on ottaa yhteys kuluttajavirastoon. Jos saisinkin nimen vaihdettua täällä päässä, jää Espanjan sisäiset lennot käyttämättä, ainakin toisen matkustajan osalta. Se tuli jo harvinaisen selväksi. Yritän sanoa itselleni, että onneksi ne olivat äärimmäisen halvat liput, mutta kyllä se vituttaa. Se säätö vituttaa ja se, että jos olisin halunnut matkalle yksin niin olisin lähtenyt sinne yksin alun alkaeenkin. Yksin matkustaminen on itse asiassa mukavaa, mutta juuri nyt mietin kauhulla, että jos lähden matkaan yksin tulenko hulluksi.
Jopa matkailualaa opiskeleva kaverini sanoi, että 14 vuorokautta ennen pystyy vielä vaihtamaan lipun tietoja ja tähän matkaan on kuitenkin yli 4kk. Ei niin, että kevääni olisi muutenkin täynnä yhteishakua, säätöä ja asioita jotka minun pitää ja haluan järjestää, mutta tästä säätämisestä en saa mitään iloa. En saa mitään iloa asiakaspalvelijoiden kiusaamisestakaan jotka koittavat vain tehdä työtänsä, mutta se on jo huomattu, että ei elämässä mitään saa ellei taistele.
Kävellä Madridin katuja yksin, sitähän minä halusin. Málagassa sentään olisi tuttuja ja vanhoja ystäviä, mutta moni ei alueella enää asu. Uskon, että ensi kesä ratkaisee monta asiaa, tekee ehkä paljon hyvääkin. Kas kummaa, pessimistiksi olen optimistinen.
Olen viimeviikkoina koittanut yksinkertaisesti vaihtaa nimeä lentolipussa. Nimeä, en päivämäärää, matkustajien määrää, aikaa, lentoyhtiötä tai erikoisruokavaliota -nimeä. En ole vieläkään luovuttanut asian suhteen, mutta kärsivällisyyteni alkaa kärsiä. En ole koskaan kuullut, että lentoyhtiö/matkatoimisto kieltäytyisivät ylimääräisestä rahanmaksusta jotta pieni vaihdos saataisiin aikaan. Liput kuitenkin käytetään, onko sillä väliä kuka matkalle lähtee? Nähtävästi on ja asiakkaalla ei nykyaikana netissä varatessa ja maksaessa ole enää mitään oikeuksia matkaansa, paitsi käyttö.
Viimeinen oljenkorsi jota en vielä aio käyttää, on ottaa yhteys kuluttajavirastoon. Jos saisinkin nimen vaihdettua täällä päässä, jää Espanjan sisäiset lennot käyttämättä, ainakin toisen matkustajan osalta. Se tuli jo harvinaisen selväksi. Yritän sanoa itselleni, että onneksi ne olivat äärimmäisen halvat liput, mutta kyllä se vituttaa. Se säätö vituttaa ja se, että jos olisin halunnut matkalle yksin niin olisin lähtenyt sinne yksin alun alkaeenkin. Yksin matkustaminen on itse asiassa mukavaa, mutta juuri nyt mietin kauhulla, että jos lähden matkaan yksin tulenko hulluksi.
Jopa matkailualaa opiskeleva kaverini sanoi, että 14 vuorokautta ennen pystyy vielä vaihtamaan lipun tietoja ja tähän matkaan on kuitenkin yli 4kk. Ei niin, että kevääni olisi muutenkin täynnä yhteishakua, säätöä ja asioita jotka minun pitää ja haluan järjestää, mutta tästä säätämisestä en saa mitään iloa. En saa mitään iloa asiakaspalvelijoiden kiusaamisestakaan jotka koittavat vain tehdä työtänsä, mutta se on jo huomattu, että ei elämässä mitään saa ellei taistele.
Kävellä Madridin katuja yksin, sitähän minä halusin. Málagassa sentään olisi tuttuja ja vanhoja ystäviä, mutta moni ei alueella enää asu. Uskon, että ensi kesä ratkaisee monta asiaa, tekee ehkä paljon hyvääkin. Kas kummaa, pessimistiksi olen optimistinen.
Mónica Naranjo - Sobreviviré
| Tengo el ansia de la juventud, tengo miedo lo mismo que tú, y cada amanecer me derrumbo al ver la puta realidad. No hay en el mundo, no, nadie más frágil que yo. Pelo acrílico, cuero y tacón; maquillaje hasta en el corazón. Y al anochecer vuelve a florecer lúbrica la ciudad. No hay en el mundo, no, nadie más dura que yo. Debo sobrevivir, mintiéndome. Taciturna me hundí en aquel bar, donde un ángel me dijo al entrar: 'Ven y elévate como el humo azul, no sufras más, amor'. Y desgarrándome, algo en mi vida cambió. Sobreviviré, buscaré un hogar entre los escombros de mi soledad. Paraiso extraño, donde no estás tú. Y aunque duela, quiero libertad, aunque me haga daño. Debo sobrevivir, mintiéndome. Taciturna me hundí en aquel bar, donde un ángel me dijo al entrar: 'Ven y elévate como el humo azul, no sufras más, amor'. Y desgarrándome, algo en mi vida cambió. Sobreviviré, buscaré un hogar entre los escombros de mi soledad. Paraiso extraño, donde no estás tú. Y aunque duela, quiero libertad, aunque me haga daño. |
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)