La Puta Realidad.

Byrokratia oksettaa minua. Se tekee elämästä ja elämän pienistä iloista joskus todella vaikeaa. Yksinkertaisista asioista tehdään maassa kuin maassa vaikeita ja rajoituksia on tulossa vain lisää, oi onneksi meillä on EU.

Olen viimeviikkoina koittanut yksinkertaisesti vaihtaa nimeä lentolipussa. Nimeä, en päivämäärää, matkustajien määrää, aikaa, lentoyhtiötä tai erikoisruokavaliota -nimeä. En ole vieläkään luovuttanut asian suhteen, mutta kärsivällisyyteni alkaa kärsiä. En ole koskaan kuullut, että lentoyhtiö/matkatoimisto kieltäytyisivät ylimääräisestä rahanmaksusta jotta pieni vaihdos saataisiin aikaan. Liput kuitenkin käytetään, onko sillä väliä kuka matkalle lähtee? Nähtävästi on ja asiakkaalla ei nykyaikana netissä varatessa ja maksaessa ole enää mitään oikeuksia matkaansa, paitsi käyttö.

Viimeinen oljenkorsi jota en vielä aio käyttää, on ottaa yhteys kuluttajavirastoon. Jos saisinkin nimen vaihdettua täällä päässä, jää Espanjan sisäiset lennot käyttämättä, ainakin toisen matkustajan osalta. Se tuli jo harvinaisen selväksi. Yritän sanoa itselleni, että onneksi ne olivat äärimmäisen halvat liput, mutta kyllä se vituttaa. Se säätö vituttaa ja se, että jos olisin halunnut matkalle yksin niin olisin lähtenyt sinne yksin alun alkaeenkin. Yksin matkustaminen on itse asiassa mukavaa, mutta juuri nyt mietin kauhulla, että jos lähden matkaan yksin tulenko hulluksi.

Jopa matkailualaa opiskeleva kaverini sanoi, että 14 vuorokautta ennen pystyy vielä vaihtamaan lipun tietoja ja tähän matkaan on kuitenkin yli 4kk. Ei niin, että kevääni olisi muutenkin täynnä yhteishakua, säätöä ja asioita jotka minun pitää ja haluan järjestää, mutta tästä säätämisestä en saa mitään iloa. En saa mitään iloa asiakaspalvelijoiden kiusaamisestakaan jotka koittavat vain tehdä työtänsä, mutta se on jo huomattu, että ei elämässä mitään saa ellei taistele.

Kävellä Madridin katuja yksin, sitähän minä halusin. Málagassa sentään olisi tuttuja ja vanhoja ystäviä, mutta moni ei alueella enää asu. Uskon, että ensi kesä ratkaisee monta asiaa, tekee ehkä paljon hyvääkin. Kas kummaa, pessimistiksi olen optimistinen.

Mónica Naranjo - Sobreviviré

Tengo el ansia de la juventud, tengo miedo lo mismo que tú, y cada amanecer me derrumbo al ver la puta realidad. No hay en el mundo, no, nadie más frágil que yo. Pelo acrílico, cuero y tacón; maquillaje hasta en el corazón. Y al anochecer vuelve a florecer lúbrica la ciudad. No hay en el mundo, no, nadie más dura que yo. Debo sobrevivir, mintiéndome. Taciturna me hundí en aquel bar, donde un ángel me dijo al entrar: 'Ven y elévate como el humo azul, no sufras más, amor'. Y desgarrándome, algo en mi vida cambió. Sobreviviré, buscaré un hogar entre los escombros de mi soledad. Paraiso extraño, donde no estás tú. Y aunque duela, quiero libertad, aunque me haga daño. Debo sobrevivir, mintiéndome. Taciturna me hundí en aquel bar, donde un ángel me dijo al entrar: 'Ven y elévate como el humo azul, no sufras más, amor'. Y desgarrándome, algo en mi vida cambió. Sobreviviré, buscaré un hogar entre los escombros de mi soledad. Paraiso extraño, donde no estás tú. Y aunque duela, quiero libertad, aunque me haga daño.