19 de junio
Herättyämme ja syötyämme parvekkeella auringonpaisteessa aamupalan, pakkasimme kimpsut ja kampsut ja kävelimme rannalle. Hiekka oli tietenkin tulikuumaa, joten kannattaa omata pari flip flop läpsyjä ja rutkasti vettä. Oluet paahtuvat hetkessä, ne on juotava heti tai ne saa kaataa hiekkaan kuten allekirjoittaneelle kävi.
La playa. Rantaviivaa on rutkasti ja merivesi hyvin suolaista. Aurinkorasva on lomalaiselle ehdoton, paikallinen (vaikka olisi suomalainen) ei sitä tarvitse koska ihminen on ilmastoon sopeutuva. Itse lätkin jo palaneeseen ihooni 30-kympin rasvaa joka uimiskerran jälkeen lisää, sillä aurinko tulee suoraan ylhäältäpäin ja reagoi meriveden kanssa polttaen ehkä vielä kuumempana ja asteita oli aamupäivällä jo ainakin +35C. Vesi oli harvisen puhdasta, Miisun sanojen mukaan koska vähän aikaa sitten hän oli rannalla törmännyt sekä ulosteeseen että muoviroskaan... Rannalla kiertelee myös espanjalaisia, marokkolaisia ja muun maalaisia etrarahan hankkijoita kylmälaukkujen kanssa myymässä rannalla kylmää juotavaa, yleensä ihan kohtuulliseen hintaan.
Auringon käydessä liian polttavaksi, vaihdoimme pulikoimaan Miisun talon takapihalla olevalle altaalle jossa on mahdollisuus varjoon ja sisävessaan. Rantapäivän jälkeen on mentävä aina suihkuun, jo ihan sen takia, että saisi kaiken sen irtohiekan pois paikasta kun paikasta. Myöhemmin menimme porukalla syömään ja jatkoimme iltaamme Bar Braziliin, vanhaan kantapaikkaamme, tosin silloin se oli äitini ja Miisun kantapaikka. Minä istuin yleensä barran (tiskin) toisessa nurkassa gaseosan ja piirrustuspaperin kanssa.
Miisu halusi testata muistavatko Bar Brazilin omistajat Martinjo ja Jorge (naimisissa oleva homopariskunta, asuessamme alueella he vasta seurustelivat) minut, sillä he olivat viimeksi nähneet minut palosammuttimen kokoisena, joitain Miisun näyttämiä valokuvia lukuunottamatta. Viimeksi kun itse kuulin Martinjosta ja Jorgesta, he lähettivät minulle valokuvan Bar Brazilista jonka taakse he olivat kirjoittaneet: "Para que recuerde siempre de nosotros. Feliz cumpleaños 18 años. Muchos besos, felicidades Martinjo y Jorge."
Joka suomeksi tarkoittaa: "Jotta aina muistaisit meidät, hyvää 18-vuotis syntymäpäivää. Suukkoja. Onnitellen Martinjo ja Jorge." Valokuva on edelleen jääkaapin ovessa.
Istuimme ulos ja pistin merkille, että he olivat palkanneet lisää työvoimaa. Suloisia nuoria poikia jotka tulivat heti juttelemaan ja Miisu kysyi heiltä, että olivathan M & J tulossa alas, sillä he asuvat baarinsa yläpuolella. Vähän ajan kuluttua Jorge, joka ei alunperin ole Brasiliasta kuten Martinjo, tuli pusuttelemaan Miisua ja sättimään ettei hän ollut käynyt pitkään aikaan. Miisun kysyessä Jorgelta, tiesikö hän kuka minä olin, Jorge tuhahti sanoen: "Ay claro que si hija, pero si es la pequeña Alejandra! Pero si ya no eres pequeña, que guapa, dame un beso para el viejo Jorge!" ("No mutta tietenkin tyttö hyvä, sehän on pieni Alejandra! Hänhän ei olekaan enää pieni, miten kaunis, anna vanhalle Jorgelle suukko!") Espanjalaisten lausahduksia, olivat he natiiveja tai eivät, ei pysty sanasta sanaan kääntämään millään suomeksi jo pelkän sanajärjestyksen takia, mutta myös siksi, että ne kuulostavat vain aina paremmilta espanjaksi... Espanjassa asuessani harvat myöskään tiesivät, että nimeni oli Annina, päätimme, että toista nimeäni olisi helpompi käyttää siellä asuessa sillä sen lausuminen soveltuu heille huomattavasti helpommin.
Jorge tilasi meille toiset Caipiroskat ja mojitot, jotka ovat heillä parhaita mitä olen koskaan juonut ja istuutui kanssamme pöytään kyselemään viimevuosien kuulumisista, niin kuin aikaa ei olisi kulunutkaan. Martinjon tullessa alas sama tunteiden riehaantuminen ja suukottelu jatkui ja pojat toivat pöytään lisää juomaa ja iskivät silmää sekä kyselivät, että tulisimmehan huomenna myös ennen kuin minä lähtisin jatkamaan matkaani Madridiin. Bar Brazilin tunnelmaa on vaikea kuvailla, baari on pieni, mutta sillä on vakiintunut kantaporukka ja se on aina täynnä. Jorge ja Martinjo ovat siirtyneet baarissa taka-alalle, oikeastaan seurustelemaan ja juttelemaan asiakkaiden kanssa sillä välin kun heidän palkkaamansa pojat hoitavat pääasiallisesti drinkkien teon ja tarjoilun. Yhteishenki on mieletön ja jos aurinkorannikolle menee lomailemaan, tämä on se paikka johon kannattaa mennä ottamaan muutama drinkki Caipirinhaa ja päänsärky. Kenties myös muutama uusi ystävä tarttuu matkaan!
Lähtiessämme sulkemisajan jälkeen kotia kohti, Miisun ystävä hostelliin ja me edificio Bougainvilleaan, törmäsimme Miisun kanssa La cucarachaan. Torakkaan. Otukseen jota inhoan ja vihaan yli kaiken ja joka olisi yksi niistä harvoista lajeista joka kestäisi ydinräjähdyksen rottien ja skorpionien rinnalla. Minusta on oksettavaa, että ne kasvavat etelässä jopa 10cm pitkiksi eivätkä kuole millään. Miisukaan ei pelkää montaa asiaa, mutta nämä aiheuttavat paniikinomaisen vastenmielisen reaktion minulle heiluvine sarvineen, varsinkin kun tietää, että ne eivät kuole jos niiden päälle astuu ja ne mahtuvat lavuaarista sekä ovien alta ja ovat nopeita! Siinä sitten kiljuessamme alkoi Miisu pahvinpalalla tökkiä torakkaa autotielle josta sopivasti ajoi auto suoraan torakan yli ja kivikovan kuoren räsähtäessä ja keltaisen liman valuessa ulos, Miisu ja minä inhosta väristen juoksimme niskavillat pystyssä sisään. Qué asco...!
Harmikseni huomasin sen ettei aika tulisi millään riittämään kaikkeen mitä halusin mennä katsomaan vanhoilta kotikulmiltani. En osaa selittää, mutta samaa aikaa kun tunsin lämpimän kotoisan tunteen, olin myös surullinen. Niin kuin sivu olisi käännetty elämästä, monet paikat olivat muuttaneet, suljettu tai remontoitu. Onneksi myös moni paikka oli pysynyt ennallaan ja vaikka tiedän etten haluaisi asua enää Costalla, tiesin lomaillessani, että kaikki se vouhutus siitä, että haluan muuttaa takaisin Espanjaan ei ollut pelkkää puhetta. Tunsin olevani niin kotona. Kaikki hajut, maut, ihmiset, puhetapa, lämpö, tuntemukset, tavat, huudahdukset, hälinä... Ne ovat omiani. Suomessa näitä ei ole.
Kävin siis katsomassa muutamia vanhoja kotitalojani ja niiden lähiympärystöä, toria jossa markkinat ja feriat pidetään, pieniä puoteja ja istuin kirkon pihalla ja valokuvasin lähinnä itseäni varten kotikulmiani enkä niinkään mahdollisia nähtävyyksiä. Koko päivä meni kävellessä ja toipuessa edellisillan drinkeistä ja illalla lähdimme kohti Bar Brazilia uudestaan vain huomataksemme, että siellä oltiinkin jo odoteltu! Halausten ja suukkojen saattelemana teimme lähtöä Bar Brazilista iltasella ja vakuutin Martinjolle ja Jorgelle, että ensi kerralla tuon myös äitini ja eräälle baarissa työskentelevälle nuorelle kauniille miehelle lupasin jakaa hänen ystävänsä baarin käyntikortteja Madridissa... (missäköhän ne ovat?)
21 de junio
Seuraavana päivänä oli tosiaan lähtö. Nousimme tarpeeksi aikaisin Miisun kanssa, että saimme syödä aamupalaa rauhassa ja Miisun lähtiessä töihin, lähdin minä kohti Málagan kenttää junalla. Katselin tuttuja maisemia ikkunasta ja kentällä sain astetta parempaa palvelua koska puhuin tiskillä suomen sijasta espanjaa, kannattaa muuten pitää tämä mielessä jos aikoo autolla Gibraltarille. Siellä ei suopeasti katsota englantia puhuvia, kannattaa opetella muutama fraasi espanjaksi ja saattaa päästä nopeammin eteenpäin. Tunnettu faktahan on, että espanjalaiset virkailijat tekevät tahallaan turistien elämästä helvettiä koska he haluaisivat, että Gibraltar kuuluisi Espanjalle joka on sinänsä ymmärrettävää, onhan se niin lähellä rajalinjaa joka on La Línea de la Concepciónin kaupunki. Gibraltarilla myöskin epävirallisesti hyväksytään euroja, mutta ei suinkaan kaikissa paikoissa vaan ihmiset joutuvat vaihtamaan rahojaan puntiin.
Takaisin itse asiaan: Madridiin päästyäni otin metron kentältä kaupunkiin lähelle hostellia jonka olin varannut etukäteen itselleni ja Elsalle. Ehdin viedä tavarat hostelliin joka sijaitsi Plaza de San Miguelin ja pienen kauppahallin lähellä sekä kirjoittauduin hostelliin kirjoille. Sen jälkeen lähdin uudestaan kentälle, ensin hypäten metroon numero 1 Solilta ja Tribunalilla vaihdoin metroon numero 10 ja tällä jatkoin Nuevos Ministeriokselle saakka josta vaihdoin linjaan numero 8 joka menee suoraan lentokentälle, mutta täytyy katsoa onko menossa terminaaleihin T1-3 vai T4:seen. Matka kestää noin tunnin ja paremmat sivut metrosta löytyy osoitteesta: http://www.metromadrid.es/es/index.html
Paras tapa liikkua kaupungissa on ehdottomasti metro (kuten muissakin Euroopan suurkaupungeissa kuten Berliini ja Pariisi), se on nopein, laajin ja halvin sekä vakinaisille asukkaille että turisteille, mutta lippuhintoihin ja vaihtoehtoihin kannattaa tutustua kyseisiltä sivuilta ennen matkaa. Nykyään on otettava huomioon myös lentokenttävero metrolla liikkuessa, voit ostaa 10 matkan metrobús -lipun, mutta on maksettava +1€ jotta lipulla pääsee kentältä pois tai kentälle. Muuten metroa ennen olevat ovet eivät välttämättä avaudu vaikka leimaisitkin lipun portilla, mutta jos ongelmia tulee, on pienilläkin asemilla yleensä virkailija joka voi ladata lipun magneettinauhalle puuttuvan summan tai sitten joudut vain ostamaan uuden lipun jos et tavoita virkailijaa ja eihän hän välttämättä edes ymmärrä sinua jos puhut englantia.
Madridin metro on maailman neljänneksi laajin metro ja Renfen ylläpitämä Cercanías-verkko (lähilinjat) risteää monin paikoin metroverkon kanssa. Madridin metroa alettiin rakentaa vuonna 1916 ja se on laajentunut siit lähtien. 1990-2000 luvulla tehtiin monia laajennuksia ja sen ansiosta tänä päivänä metrolla pääsee myöws suoraan Barajasin lentoasemalle. MetroSur eteläpuolisille esikaupunkialueille avattiin vuonna 2003. Suomalainen KONE Oyj on toimittanut Madridin metroon liukuportaita ja konehuoneettomia hissejä.
Myöhemmin vaatteidenvaihtorumban jälkeen lähdimme kävelylle Elsan kanssa. Viime kerrastani Madridissa oli kolme vuotta ja katselin miten lähellä olimme edellismatkan hostalia ja alueita ja tällä reissullani kartuttaisin päässäni olevaa kaupunkikarttaa lisää. Kävelimme Calle Mayoria pitkin Puerta del Solille, yhdelle lukuisista Madridin aukioista joka on yksi yleisimpiä paikkoja kahdelletoista viinirypäleelle (doce uvas) uutenavuotena. Espanjalaiset syövät kuovuviinin kera joka kellonlyönnillä yhden rypäleen ja uskotaan, että se joka syö ajallaan kaikki kaksitoista rypälettä elää onnellisen seuraavan vuoden.
Solilta, jossa on myös hyvin aktiiviset ostoskadut, jatkoimme kohti Gran Víaa, yhtä Madridin vilkkaimista pääkaduista. Gran Vía alkaa calle de Alcalán luota ja jatkuu yli kilometrin aina Plaza de Españalle asti. Katu on tärkeä virtanpylväs kaupoille, turismille sekä huvituksille ja vapaa-ajalle. Ollessani Madridissa jouluna 2006, asuin kyseisellä kadulla 25€/yö, muistaakseni hostellissa nimeltä Santillan. Mukaan ei kuulunut aamupala, mutta hostellissa siivottiin päivittäin ja huoneessa oli siisti kylpyhuone sekä televisio ja ikkuna kadulle. Gran Vía on tunnettu elokuvateattereistaan jotka osa ovat kyllä sulkeutuneet tai remontoitu musikaaleja esittäviksi teattereiksi. Gran Vía toimii siis niin ikään bulevardina (kuten La Rambla Barcelonassa) jonka varsilta pääsee muille ostoskaduille, metroon ja busseihin.
Kävimme hakemassa jäätelöt Plaza de Españalta yhdestä lukuisista pikkukioskeista ja menimme syömään niitä suuren aukion keskellä olevalle Monumento a Miguel de Cervantesille, Don Quijoten ja Sancho Panzan viereen. Aukiota pidetään epävirallisesti madrilaisten (madrileño) levähdyspaikkana, varsinkin monumentin ympäristöä suihkulähteineen. Plaza de Españaa ympäröi myös monet keskustan tärkeät rakennukset ja muut nähtävyydet kuten Templo de Debod, josta kerron myöhemmin lisää.
Suomesta puuttuu kokonaan aukiokulttuuri, jota ei Espanjassa edes kyseenalaisteta. Siellä on pieniä, keskikokoisia, isoja ja jättimäisiä aukiota sekä isoissa että pienissä kaupungeissa ja riippuen paikasta suurimmalla osalla on myös jokin historia ja aukiota käytetään tapaamispaikkoina, kahviloina, musikanttien esiintymispaikkana... lista on loputon. Helsingissä meillä on Hakaniemen tori ja Senaatintori joita voi kutsua aukioiksi, mutta ne eivät silti ole niin täynnä elämää kuin Espanjassa.
Kävelimme katuja eteenpäin lähellä olevien puutarhojen luo Plaza de Orientesin kupeeseen joka sijaitsee Madridin historiallisessa keskustassa vähän matkan päässä ja aukiolla nähdään Espanjan kuninkaallisista tehtyjä patsaita. Plaza de Orientesia ympäröi lukuisat turistikohteet kuten Palacio Real (Espanjan kuninkaan Juan Carlosin virallinen residenssi ja oikeastaan aukio rakennettiin palatsin takia), Teatro Teatro Real, Jardines de Sabatini (puutarhat) ja Real Monasterio de la Encarnación (munkkiluostari).
Palacio Realia vastapäätä löysimme pienen baarin jossa pääsimme ottamaan yhteisen reissumme ensimmäiset cañat (tuopit) ja niiden mukana tulevan tapaksen. Tapa tai pinchos (Pohjois-Espanjassa) joka alunperin tarkoittaa kantta tai korkkia ja joka laitettiin tuopin päälle on yleensä suolaisesta ruuasta koostuva aperitiivi, jonka saa Madridissa yleensä ilmaiseksi lasillisen tilattuaan, mutta joita voi myös tilata enemmän ja saada myös isompina (ración) annoksina. Esimerkiksi ennen lounasta tai illallista, kenties jopa sen korvikkeena, sillä espanjalaiset syövät raskaammin vasta myöhään illalla.
Tapas-kulttuurin varsinaisena synnyinpaikkana pidetään kuitenkin Etelä-Espanjan Andaluciaa (jossa ihme kyllä sitten saakin maksaa tapaksistaan), sillä perimätiedon mukaan leipäpalaa tai ilmakuivattua kinkkua pidettiin kantena sherrylasin päällä, jotta kärpäset eivät menisi lasiin samaa aikaa kun seurusteltiin muiden ihmisten kanssa eikä sherry menettänyt aromiaan. Tarinoita on monia, mutta tätä nykyäkin espanjalaiset syövät tapaksia samalla kun nauttivat alkoholia ja eivät täten tietenkään päihdy samalla tavalla kuin suomalaiset.
Tapaksia on tuhansia erilaisia, tässä listattuna muutama:
paprikalla maustettu makkaraviipale (salchichón)
mausteinen sianmakkaraviipale (chorizo)
ilmakuivattua vuoristokinkkua (jamón serrano)
Ensaladilla rusa (“venäläinen salaatti”)
marinoidut mustat tai vihreät oliivit
lampaanmaidosta valmistettu manchego-juusto (lonchas de queso manchego)
perunamunakas (tortilla de patatas)
katkarapuja valkosipuliöljyssä (gambas al ajillo)
friteerattua mustekalaa (calamares fritos)
lihapyörykät (albóndigas) - suosittu tapas Keski-Espanjassa Kastiliassa
lehmän mahalaukkua (callos) - perinteinen madridilainen tapas
grillatut munuaiset (riñones a la plancha) - perinteinen madridilainen tapas
Ensimmäinen päivä alkoi olla pulkassa, oluet ja naposteltavat mahassa joten suuntasimme kohti Hostal La Casa de la Plazaa. Plaza Mayorin kupeessa olevaa suhteellisen halpaa (18-25€/yö) ja yksinkertaista, mutta hyvää yöpymispaikkaamme, jotta jaksaisimme aamulla nousta katselemaan lisää nähtävyyksiä. Loma oli aluillaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti